sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Mitä tahdomme luoda?

Tämä aika vuodesta auttaa tulemaan tietoiseksi suunnasta ja siitä, mitä tahdon luoda ja missä tahdon olla osallisena. Valinnan paikat tulevat tietoisuuteen usein pienien kriisiytyvien tilanteiden kautta - ne ovat kuin lahjoja tietoisuudellemme. Nämä lahjat auttavat selkiyttämään tunteita ja kiteyttämään tahtotilaa. Monesti muistutus tulee muodossa, että ei oikeastaan kannata keskittyä jonkin ulkoisen asian vastustamiseen, vaan käyttää oma voima ja energia niiden asioiden eteenpäin saattamiseen, jotka kokee arvokkaiksi. Villa Sofialla pari yötä sitten syntyneet laulun sanat loppuvat osuvasti säkeeseen: tärkeintä on rakastaa.

 
Ruusu, joka tuli syödyksi Villa Sofian pihalla
Kuinka sitten voimme luoda yhdessä orastavasta tulevaisuudesta käsin? Kytkeytyminen omiin ja ympäristön tarpeisiin on vaihe, josta lienee hyödyllistä aloittaa. Hakeutuminen avoimin sydämin vieraalta tuntuviin paikkoihin, jossa toimitaan ja ajatellaan eri tavalla kuin itse, auttaa herättämään myötätuntoa. Jossakin vaiheessa loppukesästä ymmärsin, että peurojen näkökulmasta ei ole mitään syytä jättää ihanan makuisia ruusujani syömättä :-).

Sitten on se ehkäpä vaikein paikka; irti päästäminen kaikesta sellaisesta, joka ei enää palvele elämässä. Tämä koskee ajatuksia, tunteita ja tekoja. Vasta irtipäästämisen jälkeen olemme ilmeisesti todella valmiita kytkeytymään siihen syvään viisauteen, joka meissä kaikissa on - sisällämme.

Ja sitten alkaa kanssaluominen. Kun me erillisinä yksilöinä kaikki toimimme omasta sisäisestä viisaudestamme käsin yhdessä, voimme luoda todeksi sen orastavan toivotun tulevaisuuden. Kokeilemme, teemme erehdyksiä ja korjaamme...yhdessä.

Nukuin viime yönä vain vähän ja ehdin ajatella näitä asioita...vaikka uni on ihmisen perustarve, voi unettomuuskin joskus antaa meille lahjojaan <3. Näistä asioista voi lukea lisää osoitteesta: https://www.presencing.org/

Lämpimin terveisin,

Sari



lauantai 29. syyskuuta 2018

Sofia-salin avajaiset

Sofia-sali odottaa ensimmäistä retrittiporukkaa saapuvaksi.
Sofia-sali valmistui torstaiaamuna tällä viikolla ja sitten saapuivat ensimmäiset retriittiläiset perjantaina paikalle - juuri oikeaan aikaan <3. Jo torstaina meille selvisi, että koulun vanha hieno Kangasalan urkutehtaan urkuharmooni on täysin toimiva ja retriitin etujoukot loivat ensitöikseen Sofia-salin avajaisbiisin - paikan päällä. Salissa on erinomainen akustiikka - samanlainen mihin olemme tottuneet monissa kirkoissa. Oli ilo laulaa mukana.

Kolme ruusua salin avajaisissa.
Olemme nyt vuoden kierrossa pääsiäisen vastakkaisessa juhlassa, jota myös Mikael-juhlaksi kutsutaan. Juhlaa on vietetty jo varhaiskeskiajalta laajalti 29.9. - tänään lauantaina on juuri tuo päivä. Kekrin aika alkaa nyt ja jatkuu pyhäinpäivään saakka. Pyhäinpäivän viikonlopuppuna 2.-4.11. Villa Sofialla vietetään Hiljaisuuden retriittiä. Villa Sofian Hiljaisuuden retrittien tarkoituksena on mahdollistaa irtiotto arjesta ja digitaalisesta ympäristöstämme. Retriitin aikana voi vaikkapa kirjoittaa kirjeitä itselleen, maalata tai vain olla läsnä hetkessä.

Aurinko paistaa ja lehtipuut ovat jo alkaneet vaihtaa lehtiensä väriä keltaiseen ja punaiseen. Huomenna 30.9. juhlimme naapurisaaressa Elisaaren ulkoilualueella kauden päättäjäisiä nimellä Elisaaren luontofestarit. Tervetuloa mukaan!

Syysterveisin,

Sari

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Kalastajat Villa Sofialla Barösundissa - onko nimi enne?

Syyspäiväntasauksen aikaan viikonloppuna Villa Sofialla Inkoon Barösundissa majoittui iloinen 11 hengen ystäväporukka, jota yhdistää kalastus. Kalastusporukan nimi on Affenet ja monet ovat olleet mukana porukassa lähemmäs 20 vuotta. Kokemusta ja osaamista siis löytyi vaikka muille jakaa. Onko nimi enne? - Ahvenia tuli saaliiksi Barösundin salmesta! Hellalla porisi kalakeitto ja savukalaakin nautittiin.

Affenien kalansaalis 22.9.2018
Affenia.
Juttelimme aamiaisilla paikallisista kalavesistä ja vallitsevana ymmärryksenä on, että täällä Barösundissa on edelleen hyvät kalavedet, vaikka kalan määrä yleisesti ottaen onkin vähentynyt.
- Myös tästä lähilaiturilta saa kalaa, kertoi eräs seurueen jäsen. Tämä on mukava asia, koska aina ei tee mieli lähteä veneellä merelle.

Ahvenet sumpussa tallessa, Barösundin ranta.

Villa Sofialla on yhteensä seitsemän modernein mukavuuksin varusteltua majoitushuonetta ja kahden hengen huoneisiin mahtuu yhteensä 14 majoittujaa (www.villasofiabarosund.fi). Villa Sofia on entinen ala-koulu nimeltään Barnabo. Inkoon kunta laittoi rakennuksen myyntiin vuonna 2016 ja puoli vuotta myöhemmin me hankimme paikan rakentaaksemme siihen majoitustiloja. Olemme nyt puolentoista vuoden ajan peruskorjanneet vanhaa taloa ja rakentaneet pihalle uudisrakennuksen, joka kunnioittaa saariston ja alueen rakennusperinnettä.

Villa Sofian päärakennus

Villa Sofian päärakennus ja uudosrakennus.
Tässä ympäristössä on useita hyviä veneenlaskupaikkoja ja anteliaat kalavedet ovat tuoneet meille kalastuksen parissa viihtyviä asiakkaita naapurisaaren puolelle - Elisaareen, jonka kautta vuokraamme myös soutuveneitä kalastajille. Mukaan voi tuoda oman pienen perämoottorin. Toivomme nyt, että kalastajat löytävät myös Villa Sofian majoituspalvelut.

Barösundin alueesta tekee erityisen se, että ympärivuoden  liikennöivän lossin vuoksi vedet pysyvät pitkään auki ja toki lossin läheisyydestä kokonaan auki ympäri vuoden. Tämä pidentää kautta.


Tervetuloa kalaan ja Villa Sofialle!

Terveisin,

Sari & Pentti
www.villasofiabarosund.fi
www.elisaari.fi



lauantai 22. syyskuuta 2018

Postia syysmyrskystä tähtitaivaan alta

Ulkona on tuuli puhaltanut myrskylukemissa tänään ja vettäkin on tullut ajoittain kuin saavista kaataen. Huomenna on syyspäivän tasaus. Olen istunut Barösundin postissa koko iltapäivän ja päivittänyt Villa Sofian varauskalenteria nettiin. Pienen tauon jälkeen huoneitamme voi taas varata netin kautta. https://www.villasofia.space/apartments/rooms. Varaussivut ovat englanniksi (alusta tarjoaa myös monia kieliversioita, kuten ruotsi, ranska, italia, saksa...). Minulle voi myös soittaa tai laittaa viestin, jos sopivaa kieltä ei löydy :-). Suuremmille ryhmille kannattaa pyytää erikseen tarjousta.

Kuva nettisivuilta


Olemme muuttaneet tähän ex-postiin kesän loppupuolella.Villa Sofia on nyt tuossa kiven heiton päässä kotoa - työ ja koti ovat kauniisti rinnakkain. Voisimmeko olla jollakin uudella tavalla edelleen postitoimiston väkeä? Sähköpostinkantajille ei liene käyttöä...Voisiko ajatella, että ihmiset, jotka tulevat tänne saariston rauhaan Villa Sofialle, voivat hiljaisuudessa laittaa sisäistä postia itselleen hiljaa mietiskellen? Sisäisen onnittelukortin, parane pian kortin tai sitten pitkän kiitoskirjeen tähänastisesta elämästä tai ideoita tulevaisuuden suunnitelmista? Villa Sofialla järjestetään kaksi hiljaisuuden retriittiä tänä syksynä 10.-12.10. ja 2.-4.11. (Pyhäinpäivä).


Olemme viimeistelemässä Villa Sofian suurta salia ja sen kattoon on upotettu seitsemän spottivaloa - Seitsemän Sisarusta, joka myös Plejadien tähtikuviona tunnetaan. 

Seitsemän Sisarusta

Sofia-sali
Kaikki lähti liikkeelle valtavan kokoisesta reiästä ison luokan katossa, joka oli syntynyt, kun ajan saatossa vaurioitunutta rakennetta poistettiin vuosi sitten. Aluksi harmistusta aiheuttanut reikä kutsui pohtimaan, mitä se voisi mahdollistaa...filosofialla korosta sitä, mitä et voi peittää, syntyi ajatus tähtitaivaasta katossa. Pentti keksi ensin, että laitetaan seitsemän tähteä. Otava tuli ensimmäisenä mieleen, mutta valitsimme kuitenkin toisen tähdistön eli Seitsemän Sisarta, jonka tähti Alkyone inspiroi minua maalauspuuhiin jo useita vuosia sitten.

Sofia-sali kutsuu nyt järjestämään juhlia, tapahtumia, retriittejä ja miksei vaikkapa tanssiaisia! 

Tervetuloa 💜!

Toivottaa postitoimiston väki 😊

maanantai 20. elokuuta 2018

Vastuullista luontomatkailua rakentamassa - matka arvomaailmaan

Vielä on kesää jäljellä - vai onko?

Kesä on vierähtänyt...oli lämmintä, jopa kuumaa, ja kesälomasesonki piti miedät matkailuyrittäjät monellakin tavalla vauhdissa. Käsillä ja jaloilla riitti touhua ja ajatustyö sai jäädä vähemmälle. Kun tutkiskelen nyt kesälomasesongin jälkeistä olotilaani, tunnistan sellaisen suurten kekkereiden jälkeisten rääppiäisten tunnelman. Hieman on haikea olo, kun lähes kaikki ovat lähteneet - myös kesätyöntekijät kouluihinsa. Vierasvensatamassa käy edelleen harvakseltaan vierailijoita - viikonloppuisin hieman enemmän. Havaintomme on jälleen kerran kuitenkin se, että koulujen alkaminen lopettaa kesälomasesongin matkailuyrityksessä kuin seinään. Ainakin meillä täällä 70 km Helsingistä länteen. Tänä vuonna koulut alkoivat jo poikkeuksellisen aikaisin Helsingissä 9.8.
Purjevene saapumassa Elisaaren vierasvenesatamaan.
Villa Sofialla jatkamme heinäkuun rakennustauon jälkeen töitä. Saimme kesäkuun aikana kaikki majoitustilamme (7 huonetta + saunaosaston) valmiiksi ja nyt työskentelemme päärakennuksen yleisten tilojen valmiiksi saattamisen kanssa. Aulatila ja Sofia-sali valmistuvat elo-syyskuun aikana. Katse kääntyy kesän jälkeen jälleen ympärivuotisen toiminnan suuntaan ja erityisesti luonto-ja hiljaisuusmatkailun.

Mitä on vastuullinen matkailu?


Ymmärtääkseni vastuullisen matkailun tulisi ohjata asiakkaita kestäviin kulutusvalintoihin sen lisäksi, että se vastaa ympäristövastuullisten asiakkaiden jo olemassaoleviin tarpeisiin. Kestävästi rakennettua matkailua ei ilmeisesti aina voi pitää yritykselle kilpailukykyelementtinä, koska ympäristöä kunnioittavat ratkaisut saattavat joissakin tapauksissa vaikuttaa negatiivisesti liiketoiminnan kannattavuuteen. Tällöin ollaan arvovalintojen alueella, jotka tulevat näkyviksi mm. tehtävissä investoinneissa. Villa Sofiaan rakennettiin hankintahinnaltaan voih-niin-arvokas maalämpöjärjestelmä molempiin taloihin. Talot lämpenevät ja viilenevät (uudella puolella ilmastointi) maasta käsin. Tämä oli arvovalinta lyhyellä tähtäimellä ja toivottavasti myös taloudellisesti viisas valinta pitkällä aikavälillä. Parhaassa tapauksessahan arvovalinnat ja taloudelliset valinnat ovat linjassa keskenään. 

Villa Sofia ja uusi katto.


Olemme Elisaaren ulkoilualueen puolella tehneet työtä vuodesta 2016 veneilijöiden jätteiden lajittelun ja biojätteen keräyksen kanssa. Päähavainnot tästä nyt kolme kesää kestäneestä "biojäte-ohjailustamme" ovat seuraavat:
  • Jätteiden lajittelu ahtaaksi koetussa veneessä koetaan usein vaikeana (ellei mahdottomana) - vaikka kotona lajittelu olisikin jo arkea.
  • Koska biojätettä vastaanottavia satamia on hyvin vähän, ympäristötietoisessa veneessä kerätyt biojätteet joudutaan usein lopuksi tyhjentämään sekäjätteeseen monissa satamissa ja tämä on kierrättäjälle turhauttavaa.
  • Kolmen vuoden aikana asenneilmapiiri veneilijöiden keskuudessa on muuttunut kierrätysmyönteisemmäksi.
  • Kolmen vuoden aikana kesätyöntekijöidemme asenne kierrätystä kohtaan on muuttunut hämmentyneestä myönteiseksi :-).
Olemme ilmeisesti menettäneet osan vanhoista asiakkaistamme, koska emme ota enää saaren puolella vastaan lajittelematonta jätettä - siis sekäjätettä. Olemme todistettavasti saaneet joitakin uusia asiakkaita, joiden arvomaailmaa olemme lähestyneet muuttamalla omaa suhtautumistamme jätteisiin. 

Ollako luontomatkailun trendien harjalla vai aallonpohjalla?

Tutkimusten mukaan yksi luontomatkailunkin megatrendeistä on ikäihmisten ryhmä, joilla on eläkkeelle jäätyään aikaa ja resursseja käytössään matkailuun myös lomasesonkien ulkopuolella. Puhdas, raikas ja terveellinen luonto kutsuu tätä ryhmää suomalaisittain usein omalle kesämökille ja joskus myös tuotettujen palveluiden ääreen.  Maailmanlaajuisestikin tämä ryhmä on merkittävä luontomatkailupalveluiden käyttäjä. Uuden oppiminen ja pieni seikkailukin kiinnostavat tutkimusten mukaan heitä aivan kuten paljon nuorempaakin 80- luvulla ja 90-luvun alkupuolella syntynyttä ryhmää. Ymmärrän tätä hyvin; käsillä tekeminen tai uuden taidon/tiedon oppiminen jättävät matkalta jotakin pysyvää elämää rikastuttamaan. 

Voisiko tulevaisuuden luontomatkailu olla jotakin sellaista, jota olemme tottuneet aikaisemmin luokittelemaan kurssille osallistumiseksi? Luontoyhteyden löytäminen avoimin aistihavainnoin, luonnon raaka-aineiden - esim. villiyrttien - tunnistamisen harjoittaminen sekä alueen paikallisen erityisyyden huomaaminen/kokeminen saavat syvyyttä ohjauksesta ja opastuksesta. Tällainen ohjaus ja opastus on luontomatkailupalvelu. Esimerkkinä tästä Elisaaressa la 25.8. toteutettava Luonto- ja kulttuuriympäristöopastus: https://www.facebook.com/events/185919422125145/

 
Pudonnut tammen oksa Elisaaren ulkoilualueella.


Olen poiminut luontomatkailutrendien joukosta erään mielenkiintoisen teeman: Digital detox- lomailu. Mitä tämä voisi tarkoittaa meillä täällä saariston rauhassa ja hiljaisuudessa, jota erityisesti kesälomasesongin ulkopuolella on tarjolla? Tutkimusten mukaan myös talvemme kylmyys ja pimeys ovat arvostettuja oikein tarjoiltuina. Lähden tätä teemaa tutkimaan tämän syksyn aikana ja järjestän ihmisille mahdollisuuksia tulla majoittumaan Villa Sofiaan pimeimpään ja kuraisimpaan tai kylmimpään aikaan - ilman kännykkää, tablettia, televisiota tms. sähkövimpainta. Katsotaan mitä tapahtuu ♡.


Villa Sofian sisäpiha muotoutumassa.


Lopuksi Metsähallituksen ja UNESCO:n maailmanperintokohteiden kuuden kohdan lista kestävän luontomatkailun periaatteista:


"Metsähallitus on yhdessä UNESCOn maailmanperintökohteiden kanssa laatinut kuuden kohdan kestävän luontomatkailun periaatteet kansallispuistoihin, luonto- ja historiakohteisiin sekä maailmanperintökohteisiin. Metsähallitus edistää kestävää matkailua yhteistyössä siten, että kohteiden luontomatkailutoiminnan tulee 
1) tukea kohteiden arvojen säilymistä ja edistää niiden suojelua, 
2) minimoida ympäristön kuormitusta, 
3) vahvistaa paikallisuutta, 
4) edistää kohteiden tuottamaa hyvinvointia ja terveyttä, 
5) edistää paikallistalouden kasvua ja työpaikkojen luomista sekä 
6) viestiä kohteen arvoista ja palveluista 
(Metsähallitus, 2016a)." 
(Henna Konu, LiisaTyrväinen, Juho Pesonen, SeijaTuulentie, Katja Pasanen & Anja Tuohino:  Uutta liiketoimintaa kestävän luontomatkailun ja virkistyskäytön ympärille)


Saaristoterveisin,

Sari




sunnuntai 27. toukokuuta 2018


Huomasin/muistin tänään kerrossänkyä kootessani, että en ole kirjoittanut tähän blogiin sitten pääsiäisen. Mielenkiintoista tekemistä on riittänyt mm. Elisaaren ulkoilualueen avaamisessa talviunilta, matkailupalvelukoulutuksen kanssa ja tietysti myös Villa Sofian siivoilun ja hankintojen parissa.  Nettisivut ovat nyt myös englanniksi www.villasofia.space löydettävissä internetin ihmeellisestä maailmasta. Ite tein eräänä iltana, kun ei nukuttanut erityisen varhain. Tarkoituksena on laittaa loputkin huoneet esille nettiin, kunhan saadaan kalusteet sisään ja verhot ikkunoihin - eli aika pian jo :-).

Ensi viikon sunnuntaina meillä on sitten avoimet ovet Villa Sofialla ja huoneisiin voi tulla kurkistelemaan. Olemme Pentin kanssa paikalla klo 12-16. Nähdään viikon päästä!




sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Villa Sofia on saanut uuden katon juuri pääsiäisen alla

Villa Sofian uusi konesaumattu katto valmistui juuri ennen pääsiäislomia. Sen alta purettiin kaksi vanhaa peltikattoa pois. Uusi katto on musta. Kiitollisuus uudesta kauniista katosta on suuri. Tämän katon pitäisi nyt kestää koko loppu elinikäni ja enemmänkin. Katto sai minut pohtimaan uudelleen omaa rooliani tällä vanhalla koululla, joka on pikkuhiljaa muuntumassa mm. majoitustiloiksi.

Villa Sofian uusi katto lossirannasta päin katsottuna.
Tänään lakaisin alakertaa ja yläkertaa ja sain kasaan jätesäkillisen sahanpuruja ja muuta pientä sahausjätettä. Olin yltä päältä puupölyssä ja hengittäminen tuntui ajoittain vaikealta. Olin siivooja. Niin paljon on vielä tehtävää. Rakennusjätteet ovat jäätyneet pihaan kiinni. Myöhäinen talvi yllätti ja samaan aikaan kun roskalava tuli pihalle helmi-maaliskuun vaihteessa tulivat myös lumi ja kovat pakkaset. Odotamme, että lumi ja jää sulaa.

Minun piti kuvata vanhan puolen huoneita nettivaraussivustolle tänään. Olin valokuvaaja, joka odottaa, että putkimiehet käyvät ensin asentamassa kalusteet kylpyhuoneisiin. Ja että pikkukeittiö valmistuu ja että siivooja (siis minä) pesee ensin ikkunat. Pohdin pitäisikö minun alkaa maalariksi. On niin paljon maalattavaa. Pohdin mitä sellaista osaisin tehdä, mitä nyt tarvitaan...olen joskus tapetoinutkin. Osaisinko vielä?

Miltä huoneet näyttävät, kun ne ovat valmiita? Joka puolella on pinoissa kaakeleita, paneeleita, lautoja, rimoja, listoja, maalipönttöjä, pensseleitä, teloja ja työkaluja. Onko tämä nyt se hetki, josta vain täytyy mennä läpi ja uskoa, että kaikki valmistuu? Taitaa olla.

Huomenna on pääsiäissunnuntai ja pyhäpäivä. Hyvä päivä antaa ajatusten ja tuntemusten levätä.

Hyvää pääsiäistä!

Sari